maanantai 26. elokuuta 2013

Viikko vielä lähtöön!

Kesä on mennyt hurjan nopeaa ja seuraavana maanantaina olisi jo lento Brysseliin. Viimeinen kuukausi ennen lähtöä on mennyt käytännön asioita hoitaessa, kämppää metsästäessä, viimeisiä kesäesseitä rustatessa ja matkaa jännittäessä. Nyt on vielä viimeiset muutto- ja pakkaushommat edessä.

Olen siis menossa Brysseliin työharjoitteluun muutamaksi kuukaudeksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa lomailen, matkustelen ja käyn moikkailemassa kavereita. Brysseliin seuraksi tulee alkukuuksi hyvä flaamikaverini, jonka kanssa sitten saan tutustua kaupunkiin. Suunnitelmissa on parin päivän reissu Wallonian puolelle Liègeen, jossa asuu muutama tuttu. Lisäksi olen menossa 10. syyskuuta Pariisiin muutamaksi päiväksi. Aion ottaa kaiken hyödyn irti Brysselin mahtavasta sijainnista ja matkustaa niin paljon kuin pystyn ajan ja rahan puitteissa :)

Olen tehnyt vähän listaa paikoista, joissa haluan käydä tänä vuonna. Ykkösenä listalla on tietysti Pariisi ja se tuleekin nähtyä nyt heti alkuun. Muita paikkoja, joissa haluan käydä:

-Amsterdam
-Antwerpen (mahtava shoppailukaupunki kuulemma)
-Liège (suunnitelmissa jo alle kahden viikon päästä)
-Ghent (on kuulemma ihastuttava opiskelijakaupunki ja yöelämänkin puolesta kokemisen arvoinen, täällä tulee varmaan useampaan otteeseen käytyä, koska muutama kaveri opiskelee siellä)
-Brygge (jonne yksi vierailulle saapuva kaveri lähtisi mielellään päiväretkelle)

Lisäksi olisi kiva käydä Saksan ja Luxemburgin puolella.

Tässä syksyyn mittaan pitäisi tulla jonkin verran vieraitakin käymään joten Brysselin turistinähtävyyksiä tulee varmaan nähtyä jonkin verran. Itse odotan kaikista eniten kuuluisten belgialaisten ranskalaisten maistamista, ostereita, halpaa ja hyvää olutta(terveisin entinen oluenvihaaja, joka belgialaisia oluita maisteltuaan ja belgialaisten seurassa aikaa vietettyään on oppinut olutta juomaan) ja SUKLAATA! Olen pariin otteeseen saanut tuliaisina mitä herkullisimpia belgialaisia konvehteja ja niitä pitää päästä taas maistelemaan.

Ja belgialaisten kaverien näkemistä olen myös odottanut paljon. Olin viime vuonna kotiyliopistossani vaihtarikummina neljälle belgialaiselle ja tutustuin myös pariin muuhun belgialaiseen. Kaikki ovat ihan huipputyyppejä ja siksi mulla onkin korkeat odotukset belgialaisten suhteen, toivottavasti muutkin belgialaiset ovat yhtä mukavia :) Lisäksi he nyt vastapalveluksena auttavat minua tarpeen mukaan Belgiassa kun olin heille kovasti apuna heidän vuosi sitten saapuessa Suomeen. Eli on aika turvallinen olo mulla sinne Brysseliin lähteä.

Toivon myös, että pystyn harjoittelemaan ranskaa siellä ollessa. Olen opiskellut ranskaa kymmenisen vuotta ja ymmärrän tosi hyvin puhuttua ja kirjoitettua ranskaa, mutta omassa suullisessa ilmaisussa olisi vielä parannettavaa. Tosin Brysselissä ja Belgiassa yleensäkin alueet jakaantuu kielellisesti ranskaan ja hollantiin(ja saksaan), ja joissakin paikoissa on sitten suositeltavampaa puhua englantia kuin ranskaa, joten saa nähdä, kuinka paljon ranskaa sitten loppujen lopuksi pääsee puhumaan. Lisäksi tulee varmaan vietettyä aikaa lähinnä muiden harjoittelijoiden kanssa eikä niinkään paikallisten.

Seuraavan kerran palailen tänne blogin puolelle kun olen saapunut Brysseliin.

Lopuksi vielä kuva Oulun keskustan kadusta, joka muuttui sunnuntaina ihastuttavaksi ruusutarhaksi, ja jota tänään kävin ihailemassa.


P.S. Mun seikkailuja voi seurata myös instagramissa: http://instagram.com/selisa90

À bientôt,

Saara

1 kommentti:

  1. Iik! Sie lähet ihan kohta! :) Turvallista matkaa ja päivittele blogia usein, että kuullaan mitä kaikkea seikkailuja siellä koet!

    T.Yksi vierailulle saapuva kaverisi :D

    VastaaPoista